sunnuntai 9. joulukuuta 2018

Sachertorttu

Tämä Sachertorttu on erilainen kuin saattaa olettaa. Kannatta kokeilla. Varaa aikaa valmistamiseen. Ohje on ilmaislehtisestä 1970-luvulta.

tarvikkeet

200 gr voita
200 gr taloussuklaata
2 dl sokeria
3 munaa
5 keltuaista
1 tl vaniljasokeria
1 1/2 dl vehnäjauhoja
2 rkl perunajauhoja
5 valkuaista

Väliin aprikoosimarmelaadia ja mielummin kuivatuista aprikoosesta tehtyä sosetta. Laitan usein puolet purkkihilloa ja toisen puolen itse keittämääni sosetta.

kuorrutus

2 dl pölysokeria
100 gr taloussokeria
1 dl kahvia

Sulata voi ja suklaa (mikrossa). Vatkaa munat, sokeri ja keltuaiset hyväksi vaahdoksi. Sekoita jauhot keskenään. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Sekoita munavaahtoon varovasti jauhoseos, sitten voisuklaaseos ja lopuksi valkuaisvaahto. 

Täytä pyöreä, tasapohjainen vuoka (3 litraa) kakkutaikinalla.
Paista (175 astetta) 50-60 min.
Kumoa kakku vähän jäähtyneenä.
Halkaise kakku jäähtyneenä ja levitä väliin aprikoosiseos. 
Keitä kahvia, pölysokeria ja suklaata kattilassa niin kauan, että seos on sakeaa ja se jähmettyy kun sitä pudottaa kylmään veteen. Kuorruta kakku välittömästi. Säilyy hyvin ja on riittoisaa. Voi pakastaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti